Oriola ja Euroapotheca julkistavat suunnitellun yhteisyrityksen tulevan toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan
16.5.2022
Lehdistötiedote 16.5.2022
Oriola ja Euroapotheca julkistavat suunnitellun yhteisyrityksen tulevan toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan
Kuten 9. helmikuuta on kerrottu, Oriola ja Euroapotheca ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen, joka yhdistää yhtiöiden apteekkiliiketoiminnat Kronans Apotekin ja Apoteksgruppenin uudeksi yhtiöksi Ruotsissa.
Yhtiöt ovat nyt alustavasti sopineet, että nykyinen Apoteksgruppenin toimitusjohtaja Erik Sjögren nimitetään uuden yhtiön toimitusjohtajaksi. Lisäksi toimijat ovat alustavasti sopineet, että Oriolan hallituksen puheenjohtaja Panu Routilasta tulee uuden yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja tämän lisäksi Oriolan toimitusjohtaja Katarina Gabrielson liittyisi hallitukseen. Euroapotheca nimittää hallituksen jäsenet myöhemmin.
Järjestelyn toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää
Perustettavalla uudella yhtiöllä on Ruotsissa yli 470 ketjuohjattua apteekkia, 44 franchising-apteekkia sekä kattavat verkkoapteekkipalvelut, yli 2 300 kokoaikaista työntekijää sekä havainnollistava 1,14 miljardin euron yhdistetty liikevaihto Ruotsissa vuonna 2020. Uuden Yhtiön odotetaan olevan liikevaihdolla mitattuna Ruotsin apteekkimarkkinoiden kolmanneksi suurin toimija, ja sen yhteenlaskettu markkinaosuus on arviolta 25 prosenttia.
Järjestely edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Euroopan komissio on antanut päätöksen yhtiöiden jättämään siirtopyyntöön ja sen mukaisesti tapaus on siirretty käsiteltäväksi ja päätettäväksi Ruotsin kilpailuviranomaiselle (Konkurrensverket).
Molemmat yhtiöt käyvät aktiivista keskustelua viranomaisten kanssa. Kaupan hyväksymisen odotetaan toteutuvan vuoden 2022 jälkimmäisellä puoliskolla. Kronans Apotek ja Apoteksgruppen jatkavat täysin erillisinä ja itsenäisinä yhtiöinä kunnes kaikki yhdistymiseen liittyvät ehdot on täytetty ja yhdistyminen on tapahtunut.
Lisätietoja:
Tuula Lehto
viestintä- ja yritysvastuujohtaja, Oriola
puh. 040 5885 343
sähköposti: tuula.lehto@oriola.com
Laimonas Devyžis
liiketoiminnan kehitysjohtaja, Euroapotheca UAB
sähköposti: Laimonas.devyzis@ev.lt
Oriola on Suomessa ja Ruotsissa toimiva terveys- ja hyvinvointialan yritys. Autamme ihmisiä elämään terveemmin tuomalla vastuulliset terveyden ja hyvinvoinnin tuotteet ja palvelut heidän saatavilleen. Ruotsissa omistamme maan kolmanneksi suurimman apteekkiketjun Kronans Apotekin. Apteekkien lisäksi annosjakelu-, lääkeneuvonta- ja potilastukipalvelumme edistävät lääkehoidon turvallisuutta ja vaikuttavuutta. Asiantuntijapalvelumme tukevat lääkeyrityksiä koko lääkkeen elinkaaren ajan. Lääkkeiden toimitusketjumme varmistaa luotettavan ja turvallisen jakelun apteekeille, sairaala-apteekeille, eläinlääkäreille sekä muille terveydenhuollon toimijoille. Vuonna 2021 Oriolan liikevaihto oli 1,9 miljardia euroa ja konsernissa työskenteli noin 4 100 ammattilaista. Oriola Oyj on listattu Nasdaq Helsinki -pörssissä. www.oriola.com/fi
EUROAPOTHECA on kansainvälinen pohjoiseurooppalaisten yritysten ryhmä, jolla on apteekkiketjuja ja lääketukkuja Liettuassa, Ruotsissa, Latviassa ja Virossa sekä verkkoapteekkeja Liettuassa, Latviassa ja Virossa. EUROAPOTHECA-konserni on perustettu vuonna 1998. EUROAPOTHECA omistaa tällä hetkellä 480 apteekkia ja 119 franchising-apteekkia neljässä maassa ja työllistää yli 3 900 työntekijää. EUROAPOTHECA omistaa seuraavat apteekkiketjut: Eurovaistinė (274 apteekkia) Liettuassa, Apoteksgruppen (150 apteekkia ja 43 franchising-apteekkia) Ruotsissa, Euroapteek (76 franchising-apteekkia) Virossa ja Euroaptieka (56 apteekkia) Latviassa. www.euroapotheca.lt