Sairaalatiimi palvelee kattavasti
14.2.2017
Sairaalat kilpailuttavat lääkehankintansa keväällä. Oriolan sairaalatiimi palvelee lääkeyhtiöasiakkaitaan tarjousurakan aikana.
Valtaosa sairaanhoitopiirien lääkehankinnoista kilpailutetaan kahden vuoden välein. Isot kilpailutukset koskevat lähinnä sairaaloiden ja sairaala-apteekkien peruslääkevalikoimaa, pienempiä erityislääkeryhmiä voidaan kilpailuttaa tiheämminkin.
Kilpailutusten tahti on kiivas: iso hankintaurakka ajoittuu täksi kevääksi. Oriolan sairaalatiimi on kuitenkin valmiina tarjoamaan apuaan ja asiantuntemustaan kymmenille lääkeyhtiöasiakkailleen.
− Tuemme asiakkaidemme onnistumista sairaalamarkkinassa, määrittelee sairaalatiimin vetäjä, markkinointipäällikkö Riikka Näätsaari.
Kilpailutuksien kirjo
Lääkeyhtiöt päättävät, millaista tuotevalikoimaa ne tarjoavat sairaaloille. Oriolan sairaalatiimi tiedottaa tarjouspyynnöistä yhtiöille, auttaa tarjouksien koordinoimisessa sekä valvoo, ettei mitään ole unohtunut.
− Sairaaloiden lisäksi yksityiset lääkäriketjut kilpailuttavat hankintojaan. Uusia lääkkeitä tulee koko ajan markkinoille, joten kilpailutuksia on myös isojen hankintakierroksien ulkopuolella, kertovat sairaalatarjouskoordinaattorit Leena Rekola ja Jussi Kinnunen.
Uusista sähköisistä kilpailutuskanavista kilpailutusportaali Kilpoa käytetään ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Oriola on ollut mukana Kilpon kehitystyössä yhdessä sairaala-apteekkien ja lääketeollisuuden kanssa.
Kuunnellen ja kehittäen
Syksyinen yrityskauppa täydentää Oriolan palvelukokonaisuutta. Lääkealan palveluyritys Farentan asiantuntijuudesta on hyötyä myös kilpailutuksissa.
Kymmensivuiset tarjouspyynnöt ovat suomenkielisiä, joten ulkomaisille asiakkaille on tarpeen käännättää pyynnöt englanniksi. Sairaalatiimin kautta on mahdollista saada käännöspalveluita.
Tiimin apu on tärkeää myös silloin, jos sopimuksen saanut lääkeyhtiö joutuu etsimään korvaavan erityislupavalmisteen esimerkiksi lääkkeen toimitusvaikeuksien vuoksi. Tällöin tarvitaan tuotepäällikkö Tiina Liipon ja erityislupakoordinaattori Terhi Heliön asiantuntemusta.
Työ ei lopu kilpailutuksiin. Tiimi ylläpitää tietoa ja tekee tarvittavia muutoksia vaikkapa hintatarkistuksissa. Lisäksi sairaaloiden sopimuskumppaneilla on raportointivaateita muun muassa toimitusvarmuudesta.
− Kuuntelemme sekä sairaala-apteekkeja että lääkeyhtiöitä. Pidämme yhteyksiä myös kasvokkain asiakkaidemme kanssa ja teemme kehitystyötä jatkuvasti, toteaa Näätsaari.
Sujuvaa yhteistyötä
Yksi Oriolan lääkeyhtiöasiakkaista on Novo Nordisk Farma Oy, jonka talousjohtajan Kalle Anttilan mukaan yhteistyö on sujunut hyvin jo vuosien ajan.
− Olemme lääkkeitä koskevien tarjouspyyntöjen osalta tiiviisti yhteydessä tarjouskierroksen eri vaiheissa. Tarvittaessa voimme kysyä neuvoa yhteyshenkilöltämme, ja Oriola hoitaa tarjouksen tekemisen puolestamme. Meidän ei tarvitse kantaa huolta siitä, että tarjous tulee jätettyä asianmukaisesti ajallaan.
Tarjouspyynnöt mutkistuvat vuosi vuodelta sekä yrityksiltä vaaditut todistukset ja selvitykset lisääntyvät. Työtä helpottaa, kun teknisiin asioihin tai dokumentteihin on neuvoja saatavilla.
− Vastauksen saa helposti ja tarvittaessa yhteyshenkilö voi kysyä asiaa sairaala-apteekista keskitetysti asiakkaidensa puolesta. Oriolan hoitaessa tarjouksen käytännön puolen, voimme keskittyä potilaille ja asiakkaillemme enemmän lisäarvoa tuottaviin tehtäviin, toteaa Anttila.