Lääkkeiden turvalliset ja luotettavat toimitukset
Lääkkeiden turvallisen jakelun ja saatavuuden varmistaminen on tärkein ja yhteiskunnallisesti merkittävin tehtävämme.
Lääkkeet on toimitettava perille turvallisesti ja ajallaan olosuhteista riippumatta. Omalla toiminnallamme varmistamme, että maahan tulevia lääkkeitä on koko ajan saatavilla ja niitä käsitellään lääkealan viranomaisvaatimusten edellyttämällä tavalla. Toimitamme lääkkeet asiakkaille 24 tunnin kuluessa.
Lääkkeiden käsittely vaatii erityisiä olosuhteita
Lääkkeet ovat lämpötilan suhteen herkkiä tuotteita. Normaali varastointilämpötila on 15–25 astetta, ja kylmiä lämpötiloja vaativia tuotteita pidetään 2–8 asteessa. Olosuhteiden asianmukaisuutta seurataan jatkuvasti koko toimitusketjussa, myös kuljetusten aikana.
Kylmiä olosuhteita vaativia tuotteita ovat esimerkiksi diabeteksen hoidossa käytettävä insuliini ja monet rokotteet. Oriolalla on vahvaa asiantuntemusta kylmäketjua vaativista tuotteista, ja esimerkiksi Ruotsissa suurin osa kaikista rokotteista kulkee meidän kauttamme. Lisäksi biologiset erityislääkkeet ovat kasvava tuoteryhmä, jonka käsittely vaatii yksilöllisiä ratkaisuja. Vastataksemme näihin kasvaviin tarpeisiin olemme kehittäneet kylmäketjuamme molemmissa toimintamaissamme viimeisten vuosien aikana.
Edistämme lääketurvallisuutta oikeiden olosuhteiden lisäksi torjumalla omalta osaltamme lääkeväärennösten pääsyä markkinoille: asioimme suoraan lääkeyritysten kanssa ja noudatamme helmikuussa 2019 voimaan astunutta EU:n lääkeväärennösdirektiiviä.
Yhteistyötä lääkkeiden saatavuuden varmistamiseksi
Pohjoismaissa lääkkeiden saatavuus on ollut pitkään hyvällä tasolla, mutta viime vuosina saatavuushäiriöt ovat kasvaneet huomattavasti. Taustalla on monia syitä globaaleista toimitusongelmista tai yksittäisen raaka-aineen saatavuushaasteista aina Suomen ja Ruotsin markkinan pieneen kokoon.
Vaaditaan kaikkien lääkealan toimijoiden yhteistyötä, jotta lääkkeiden kattava saatavuus voidaan varmistaa myös tulevaisuudessa. Oriola tekee aktiivista yhteistyötä sekä viranomaisten että muiden toimijoiden kanssa lääkemarkkinoiden ja toimintatapojen kehittämiseksi.