Uutishuoneeseen

Jussi Kinnunen kaupallisten palveluiden tuotepäälliköksi

11.6.2017

Tuotepäällikkö Jussi Kinnunen on toiminut lääkealalla monenlaisissa tehtävissä viranomais-, lääkeyritys- ja apteekkipuolella. Oriolassa hänen päävastuualueisiinsa kuuluvat logistiikan lisäpalveluiden tuotepäällikön tehtävien lisäksi mm. Oriolan palveluprosessien ja palvelumyynnin kehittäminen.

Oriolan kaupalliset palvelut vahvistuivat toukokuussa, kun farmaseutti Jussi Kinnunen aloitti kaupallisten palveluiden tuotepäällikkönä. Kinnusella on lääkealalta monipuolinen kokemus. Hän on työskennellyt aikaisemmin mm. Fimeassa kliinisten lääketutkimusten parissa. Vuodesta 2010 lähtien hän työskenteli Farentalla monenlaisissa myynti-, markkinointi- ja asiantuntijatehtävissä, ja kokemusta karttui niin lääkeyrityksissä kuin apteekeissakin. Farentan myynninedistämisyksikön kautta hän toimi mm. lääkeyhtiön avainasiakaspäällikkönä.

Oriolassa Kinnunen aloitti vuoden 2017 alussa ja työskenteli ensin sairaalatarjouspalvelutiimissä. Nykyisessä tehtävässään Kinnusen päävastuualueisiin kuuluvat logistiikan lisäpalveluiden lisäksi mm. Oriolan palveluprosessien ja palvelumyynnin kehittäminen, palvelupakettien ja lisäpalveluhinnaston ylläpito ja seuranta sekä erilaiset asiakasprojektit.

- Oriola on yrityksenä mielenkiintoinen ja uudistuva. Tarjoamme asiakkaille laajan valikoiman palveluita. Panostamme myös palveluiden kehittämiseen, sillä haluamme tarjota myös uusia kokonaisvaltaisia ja asiakaslähtöisiä ratkaisuja. Haluan tuoda monipuolisen kokemukseni osaksi palveluiden kehittämistyötä. Uskon, että pystyn tuomaan keskusteluihin hyviä näkökulmia palveluiden loppukäyttäjien tarpeista ja odotuksista, Kinnunen kertoo.

Apua maahantuontiin liittyvissä velvollisuuksissa

Yksi keskeisimmistä Kinnusen vastuulla olevista palveluista on maahantuontiin liittyvien velvollisuuksien hoito: mikäli lääkeyrityksellä ei ole omaa tukkulupaa, voidaan lääkkeet tuoda maahan Oriolan lääketukkukauppaluvalla. Maahantuojan tehtäviin liittyy monia velvollisuuksia, kuten erävapautustodistusten tarkistaminen, Intrastat-tilastointi ja velvoitevarastointiin liittyvistä vastuista huolehtiminen. Kaikki nämä osa-alueet on paketoitu maahantuontipalveluksi. Palvelusta sovitaan aina erikseen jakelusopimuksessa.

- Tarjoamme apua maahantuontiin myös silloin, kun lääkeyritykset toimivat itse maahantuojana. Tällöin lääkeyritys voi ulkoistaa Oriolalle esimerkiksi erävapautustodistusten käsittelyn tai Intrastat-raportoinnin, Kinnunen avaa.

Teksti: Myra Magnusson